KEITTOKIRJAILIJA


 

Idea ohjeiden kokoamiseen keittokirjaksi lähti aluksi liikkeelle TARPEESTA. Halusin antaa tyttärilleni keittokirjan kun he muuttaisivat pois kotoa. Tavallisessa keittokirjassa kun ei löydy heille sopivia ruokaohjeita. Näiden reseptien muuntaminen itselle sopivaksi ei tapahdu ihan käden käänteessä. Uuden reseptin kokeiluun kuluu aikaa ja on kallista. Ja yleensä ensimmäinen yritys epäonnistuu jo pelkästään ohjeen jauhomerkkien vaihtuessa. Tuotteista saattaa tulla myös joko liian kovia tai liian löysiä. Siksi halusin koota hyviksi havaittuja ohjeita heille kirjaksi.

Reseptien tallentamista varten ostin tietokoneen vuonna 2006 ja aloin kirjata 15 vuoden aikana kerääntyneet kokeillut ja testatut reseptit ja ruokatietouden. Tavoitteenani oli kirjoittaa ohjeet koulun kotitaloudessa käytettävien keittokirjojen jatkeeksi, helppoja ja selkeitä ohjeita olisi helppoja ymmärtää ja tehdä.

Siihen aikaan (tyttäreni ovat syntyneet 1987 ja 1991) kun tyttäreni olivat tarha- ja alakouluikäisiä, ruoka-allergiat olivat jotenkin ”hienostojen hömpötystä” eikä silloin paljoa allergioita noteerattu. Kaikki ruoka-allergiaan liittyvät tiedustelut ja tiedot oli itse hankittava, vaikka suossa rämpien. Jokainen tuote oli valmistettava itse. Kaupoissa ei ollut edes maidottomia ja munattomia keksejä, joita nyt jo löytää useampiakin. Tuolloin sitä kaipasi todella monesti vertaistukiryhmää tai –henkilöä tai ravitsemusterapeutin hyviä neuvoja. Vähitellen apua ruoka-allergisille alkoi olla tarjolla, allergia- ja astmayhdistykset aktivoituivat ja ravitsemusterapeutteja valmistuivat.

- - - - - - - - -

Keittokirjani:

Mitä saisi tarjota? Ruoka-allergisten keittokirja, 04/2006 

Nuoren ruoka-allergisen keittokirja, 9/2008